keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Opettajien työpajatoimintaa


Herttoniemen yhteiskoulussa järjestetyillä maaliskuisilla tutoropettajien aamukahveilla kuulimme Herykin monipuolisista tutor-käytänteistä. Näiden käytänteiden innoittamana heräsi ajatus opettajien työpajatoiminnan käynnistämisestä myös Oulunkylän yhteiskoulussa 

Työpajatoiminnan perustana on ajatus siitä, että vapaaehtoisuuteen perustuvien opettajien työpajojen avulla työyhteisössä saataisiin jaettua kollegojen kesken erilaista osaamista ja uuden ops:n henkeen sopivia hyviä käytänteitä. Hyödyllisiä ja kiinnostavia työpaja-aiheita ideoimme yhdessä peruskoulun pedagogisen tiimin jäsenten kanssa. Myös opettajakunnalle lähetettiin pyyntö vinkata pajan organisoijille eli tutoropettajille aiheista tai teemoista, joista työpajoja toivotaan.  

Työpajatoiminnan ajankohdiksi on pyritty valikoimaan sellaisia iltapäiviä, jolloin kenelläkään ei ole oppitunteja tai vaikkapa päällekkäisiä kokouksia. Työpajat on myös tarkoitus pitää inhimillisen mittaisina kestoltaan, jolloin niihin osallistuminen olisi mahdollisimman helppoa. Pajojen vetäjiksi olemme pyytäneet työyhteisöstämme sellaisia opettajia, joilla tiedämme olevan vahvaa osaamista kulloisestakin aiheesta muille jaettavaksi. Pajojen pitäjät saavat korvauksen tekemästään työstä. 

Ensimmäisen työpajan aiheeksi valikoitui sähköisten kokeiden järjestäminen peruskoulussa. Lukio-opettajillehan sähköiset kokeet toki ovat tuttuja, mutta peruskoulun puolella käytänteet ovat vasta yleistymässä ja hakevat monella vielä muotoaan. Päädyimme esittelemään työpajassa kokeiden järjestämistä Microsoft Formsilla sekä Abitilla. Osallistujia riitti mukavasti. Jälkiviisaasti totesimme, että kahden ohjelman sijaan olisi ollut järkevämpää mahduttaa yhteen, noin tunnin mittaiseen pajaan vain yhden ohjelman esittely, jolloin pajan yhteyteen olisi osallistujille jäänyt paremmin aikaa harjoitella heti myös itse kokeiden tekemistä. 

Työpajatoiminta on koulussamme vasta aluillaan, mutta toivoaksemme käytäntö jää elämään ja on osaltaan edistämässä jakamisen kulttuuria opettajien välillä 

Teksti: Sanna Kuha




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Opettajien työpajatoimintaa

Herttoniemen yhteiskoulussa järjestetyillä maaliskuisilla tutoropettajien aamukahveill a kuulimme Herykin monipuolisista tutor-käytän...